Sitova asiakasmitoitus Helsingin lastensuojelun sosiaalityöhön

Lastensuojelun resurssit Helsingissä kaipaavat kipeästi kriittistä tarkastelua. Jätin eilen kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen lastensuojelun asiakasmäärien rajaamisesta 30 lapseen työntekijää kohden. Aloitteen allekirjoitti 40 kaupunginvaltuutettua kuudesta eri puolueesta. Aloitteella halutaan puuttua lastensuojelun avo-, sijaishuollon ja jälkihuollon sosiaalityön asiakasmääriin.

Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 ja sen jälkeen jo yli 3000 lastensuojelun ammattilaista ja muuta asiasta huolestunutta henkilöä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan lastensuojelulakiin muutoksia sosiaalityöntekijöiden työkuorman pienentämiseksi ja näin lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Osassa kunnista sosiaalityöntekijöillä voi pahimmillaan olla yli 100 lasta asiakkaana. Adressissa vaadittiin toimia myös kuntatasolla.

Kunnissa on puhuttu jo vuosia sosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityön resurssien riittämättömyydestä.

– Helsinki voi nyt osoittaa olevansa edelläkävijä ja rajoittaa lastensuojelun asiakasmääriä jo ennen mahdollista lakimuutosta rajoituksista, toteaa aloitteen tehnyt Ohisalo.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille pitää turvata mahdollisuus kohdata jokainen lapsi ajan kanssa ja tehdä työnsä laadukkaasti. (Kuva: Ohisalo 1980-luku)

Lue lisää