Pääministeri Petteri Orpon hallituksen nyt kaavailema leikkauspolitiikka syventää luokkayhteiskuntaa

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen nyt kaavailema leikkauspolitiikka syventää luokkayhteiskuntaa, jossa mahdollisuudet hyvään elämään riippuvat yhä enemmän yksilön taustasta. Tämä ei ole tie hyvinvointiin eikä kestävään talouteen.


Hyvinvointivaltion ajatus on ollut tasata tuloeroja ja mahdollistaa sosiaalinen liikkuvuus sekä kannatella ja nostaa erityisesti vaikeimmassa asemassa olevia. On nähty, että laajalle levittyvä hyvinvointi, köyhyyden vähentäminen ja tasa-arvo hyödyttävät koko yhteiskuntaa. 


Nyt hallitus uhkaa kokoomuksen johdolla romuttaa nämä hyvinvointivaltion keskeiset periaatteet. Ei ihme, että hallitus on jo alkutaipaleellaan epäsuositumpi kuin vaikkapa kovaa leikkauspolitiikkaa tehnyt pääministeri Juha Sipilän hallitus loppusuorallaan vuonna 2019. Suomalaiset kyllä ymmärtävät hyvinvointivaltion arvon.


Kokoomuslaisessa retoriikassa korostetaan mielellään “mahdollisuuksien tasa-arvoa” ja oikeutetaan taloudellista eriarvoisuutta eroilla ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa. Todellinen mahdollisuuksien tasa-arvo on kuitenkin kaukana, jos ja kun nyt hyvätuloislle ollaan suomassa verohelpotuksia talouskasvuun vedoten, mutta köyhät ja heikot ajetaan yhä ahtaammalle leikkaamalla asumis- ja toimeentulotuesta ja heikentämällä työttömyysturvaa, lastensuojelun jälkihuoltoa ja paperittomien terveydenhuoltoa, nostamalla lääkkeiden hintoja ja esimerkiksi muuttamalla ensimmäinen sairauspoissaolopäivä palkattomaksi.


Tällainen politiikka ei ole inhimillistä – mutta ei se ole myöskään kestävää talouspolitiikkaa. Köyhyyden ja pahoinvoinnin lisääntyminen tulee yhteiskunnalle pitkällä tähtäimellä kalliiksi. Eriarvoisuuden lisääntyminen myös heikentää talouskasvua.


Suuret tuloerot heikentävät sosiaalista liikkuvuutta ja vaikeuttavat matalasta sosioekonomisesta taustasta tulevien mahdollisuuksia kouluttautua, päästä hyödyntämään koko potentiaalinsa työelämässä ja parantaa sosioekonomista asemaansa. OECD:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimusten mukaan kasvava taloudellinen eriarvoisuus voi siksi heikentää talouskasvua. Suuret tuloerot esimerkiksi vähentävät köyhien perheiden lasten kouluttautumista, jolloin myös osaajien määrä yhteiskunnassa ja mahdollisuudet uusiin innovaatioihin pienenevät, kun kaikkien ihmisten potentiaali ei tule täysimääräisesti hyödynnetyksi. Siksi vastuullista talouspolitiikkaa olisi vähentää köyhyyttä ja pyrkiä pienentämään tuloeroja. Samalla toki pitäen huolta talouden tasapainosta. 


Syksyllä oppositiopuolueet esittelevät omat vaihtoehtonsa ensi vuoden budjetiksi. Vihreiden vaihtoehdossa pienituloisimmat eivät ole maksajia.


Toinen tärkeä talouskasvun ja innovaatioiden vauhdittaja on koulutus, ja siihen tämä hallitus panostaa aivan liian vähän. Kokonaisuudessaan koulutuksen rahoitus jää miinukselle aiempaan verrattuna. Rahaa lisätään kyllä esimerkiksi perusopetukseen asteittain, mutta samalla leikataan kuntien valtionavustuksia ja peruspalveluiden valtionosuuksia, mikä vie suoraan rahaa myös koulutuksesta. 


Vapaan sivistystyön rahoitusta vähennetään 25 miljoonaa euroa, vaikka vapaan sivistystyön opetukseen osallistuu vuosittain 1,5 miljoonaa suomalaista ja se on keskeisessä roolissa uudelleenkouluttautumiselle ja sitä kautta työllistymiselle, jatkuvalle oppimiselle ja hyvinvoinnille. Aikuiskoulutustuestakin aiotaan luopua. Tuesta ja sen kohdentumisesta voi olla montaa mieltä, mutta selvää on, että muuttuva työelämä vaatii myös entistä enemmän koulutuksen joustoja ja mahdollisuuksia uravaihdoksille.


Nykyinen hallitus uhkaa syventää politiikallaan luokkayhteiskuntaa, jossa niin koulutus- ja tulotaso kuin huono-osaisuuskin periytyvät aiempaa vahvemmin sukupolvelta toiselle. Ei ole oikein eikä reilua, että mahdollisuudet hyvään elämään riippuvat yksilön taustasta. Se ei ole myöskään kestävän talouden tie.

Maria Ohisalo